Tassutuki on pääsääntöisesti koiran apuväline, mutta valmistan tukia myös kissan tassun tueksi.  Tassutuki valmistetaan aina yksilöllisten mittojen tai kipsimallin mukaan.

Tukiratkaisut mietitään yhdessä eläinlääkärin ja omistajan kanssa parhaan ratkaisun toteuttamiseksi ja apuvälineen toteutuksessa huomioidaan aina lemmikin toimintakyky ja luonne. Koiran korkea ikä ei ole itsessään este erilaisille tukiratkaisuille, kunhan koiralla on riittävän hyvä kunto ja liikkumisen halua jäljellä. Tuki voi tulla yhtä lailla tilapäiseen tai pysyvään käyttöön.

Erilaisia tukia valmistetaan pääsääntöisesti onnettomuuksien jälkeen tukemaan operoitua raajaa, estämään nivelen asentovirheen syntymistä tai hidastamaan asentovirheen pahentumista, suojaamaan kipeää raajaa tai tukemaan iän heikentämiä niveliä. Oikeanlainen tukiratkaisu voi olla toimiva vaihtoehto raajan leikkaukselle tai jopa amputaatiolle. 

Koirat ovat kooltaan ja raajojen mittasuhteiltaan varsin erilaisia keskenään. Lisäksi koirien raajoissa on hyvin erilaisia yksilöllisiä muotoja, ulkonevia luita, epämuodostumia ja virheasentoja, joihin valmistuet eivät välttämättä istu. Koirien raajojen iho on ohut ja altis tukien aiheuttamalle hankaukselle ja hiertymille. Tuen napakka istuvuus ja hyvä pehmustaminen on tärkeää, että tuki toimii toivotulla tavalla sekä suojaa raajan herkän ihon. 

Tästä syystä tassutuki on valmistukia toimivampi vaihtoehto, koska se räätälöidään jokaiselle koiralle yksilöllisesti. 

Ota yhteyttä, niin autan mielelläni sinua koirien tukiin liittyvissä kysymyksissä.
Terveisin apuvälineteknikko Sari
 
 
 

Päivitän valmistamiani tukiratkaisuja ajantasaisesti facebookiin,  instagramiin #tassutuki-sivustolle sekä Youtubeen. Käy tutustumassa.